Yrityksestä

Kaikki alkoi 1970-luvun alkupuolella kun nuori insinööriopiskelija Cornelius Rechenberg kiinnostui silikonista materiaalina ja alkoi miettiä hyviä käyttötarkoituksia sille. Cornelius oli opiskelujen loputtua töissä Anita Dr. Helbig GmbH:ssa, joka on jo vuonna 1886 perustettu rintaliivien ja asusteiden valmistaja (nykyään myös rintaproteesien valmistaja). Cornelius oli kehittänyt veljensä Joachim Rechenbergin kanssa silikonisen rintaproteesin, jonka he esittelivät Anita GmbH:lle. Anita GmbH ei ollut silloin kiinnostuneita asiasta, mutta se johti Amoena Medizin-Ortohopädie-Technik GmbH:n perustamiseen vuonna 1975. 

Camp Scandinavia AB päätti perustaa tytäryhtiön Suomeen vuonna 1978 ja yrityksen vetäjäksi ja toimitusjohtajaksi valittiin Liisa Wickman. Vuonna 1979 Camp Scandinavia Oy otti tuotevalikoimiinsa Amoena GmbH:n rintaproteesit. Liisa koki tuotteet omikseen ja toimikin Amoenan rintaproteesien edustajana ja kouluttajana toimitusjohtajan tehtäviensä ohella aina vuoteen 1995.

Eurooppa ja myös Amoena oli muuttumassa vuonna 1995. Cornelius Rechenberg oli yhteydessä Liisaan ja kysyi, voisiko hän toimia vetäjänä Amoenan toiminnoille Suomessa ja Ruotsissa. Liisa kuitenkin koki, että molempien maiden hoitaminen olisi liian raskas tehtävä ja ehdottikin Corneliukselle josko hän voisi johtaa vain Suomen toimintoja. Aluksi oli tarkoitus perustaa tytäryhtiö Amoena GmbH:lle, mutta Liisan ehdotuksesta he sopivat, että Liisa perustaa oman itsenäisen yrityksen johon Amoena GmbH:lla on etuosto-oikeus mikäli Liisa haluaa luopua yrityksestä. Amoena GmbH:n omistajan Corneliuksen pyynnöstä yrityksen nimeksi tuli Amoena Finland Oy.

Cornelius ja Joachim myivät Amoena GmbH:n tanskalaiselle Coloplast A/S DK:lle 1990-luvun loppupuolella. Cornelius jatkoi Amoena GmbH:n johdossa aina vuoteen 2001 asti jolloin hän menehtyi äkillisesti syöpään.

Vuonna 2003 Joachim Rechenberg perusti American Breast Care (ABC) yrityksen Yhdysvaltoihin. ABC:n tehdas toimii samoissa tiloissa joissa Amoenan Yhdysvaltojen tehdas toimi aina vuoteen 1997 asti.

Vuonna 2001 Liisa avasi ensimmäisen Amoena- liikkeen osoitteeseen Bulevardi 19 ja muutaman vuoden kuluttua liike siirtyi kadun toiselle puolelle Bulevardi 30 isompiin tiloihin. Amoena Boutique nimellä aloittanut liike (Nykyisin Amoweb Shop) on ainutlaatuinen koko Pohjoismaissa. Liike on ainoa vain rintaproteesiasiakkaisiin erikoistunut myymälä. Vuonna 2020 tammikuussa muutimme myymälän osoitteeseen Aleksis Kiven katu 52-54, 00510 Helsinki (Alppila).

Vuonna 2007 Amoena Finland Oy avasi www.amoena.fi verkkokaupan. 09/2023 www.amoena.fi siirtyi osoitteeseen www.amoweb.fi

Vuonna 2007 Janne Wickman aloitti Amoenassa tuotepäällikkönä ja sukupolvenvaihdos tapahtui 2011. Janne on toiminut Amoena Finland Oy:n toimitusjohtajana ja sovittajahoitajien kouluttajana siitä lähtien.

Keväällä 2022 Amoena GmbH päätti irtisanoa 27 vuotta kestäneen jälleenmyyjäsopimuksen Amoena Finland Oy:n kanssa ja siirtää sopimuksen Respecta Oy:lle. Amoena Finland Oy ei siis enää toimi Amoena- tuotteiden edustajana Suomessa, mutta myymme tuotteita edelleen. Takuu- ym. asioista vastaa Respecta Oy.

Amoena Finland Oy:n liiketoiminta siirtyi Amoweb Oy:lle 07/2023. Amoweb Oy jatkaa toimintaa samassa osoitteessa, samalla henkilökunnalla, mutta laajemmalla tuotevalikoimalla.

Amoweb Oy toimii koko HUS alueen, Helsingin kaupungin, Espoon kaupungin, Vantaa/Kerava, Itä-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan ja KeuSote alueiden sopimustoimittajana rintaproteesien sovituksissa maksusitoumuksella. HUS sopimuskausi 2022-2026, Helsingin kaupunki sopimuskausi 2023-2026.

Voit tulla meille myös muualta suomesta maksusitoumuksella. Sinun tarvitsee vain pyytää alueesi maksusitoumuksen myöntäjää kirjoittamaan Amoweb Oy maksusitoumukseen palveluntuottajaksi.